Teksti: Jarmo Hiltunen, 2003. Kysymyksiin vastaili J. Aslak (J.) ja Keijo Kusi (k.).

“Äänekästä, intensiivistä ja uniikkia, kunnianhimoista ja kitaravetoista, provosoivaa metalli-iskelmää, ultrasoonista rock’n'roll elämystä romantiikalla ja ruumiineritteillä höystettynä”. Näin kuvailee oululainen Ruotomieli itseään. Ja kun sekaan heitetään uunituoreen debyyttipitkäsoiton nimi “Jos ei kruunu mahdu päähän, vuollaan pala otsaa pois”, voi moni kysyä jo mielessään: Mitä helvettiä? Vastauksia La Brutalle tarjoilivat yhtyeen jäsenistä laulajakitaristi Janne Aslak Räsänen sekä toinen kitaristi, Herra Kusi.

Lyhyt tiivistelmä aiheesta Ruotomieli?
J: Eräänlainen elävä rock-kollektiivi, joka koostuu semmoisen tietynlaisen klassisen “nakit+muusi”-ydinryhmän lisäksi vaihtelevasta määrästä lisämusikantteja, performanssereita sekä ajoittaisia special guesteja. Tämä vaihtelevuus ihan vain homman Mielekkyyden, kiinnostavuuden ja silkan hauskuuden takia.

Pitkään ja hartaasti valmistelu pitkäsoitto on vihdoin saatu julkaistuksi, onko bändi itse tyytyväinen vai jäikö jotain hampaankoloon?
J: Aina jää jotain: muutama laulunuotti aavistuksen ohi maalin, symbaali-iskuja väärään paikkaan, ei-toivotunlaiseksi jäänyt liidisoundi skitassa etc. Pieniä juttuja, jotka rassaa toivottavasti vain tekijöitä. Mutta se on se toinen juttu, minkä takia levyjä tehdään eli “ens kerralla NUO jutut me hoidetaan paremmin”. Eka on tietty se, että syntyy musiikkia lauluiksi, jotka kokee niin tärkeiksi että ne kannattaa levyksi asti laittaa. Eli yleistyytyväinen olo on, kuten pitääkin. Mutta aina nälkä jne.
k.: Onkai siellä jottain, mutta olennainen välittyy. Sietäs vaan jonku nostaa meteli tämän lätyn takia.

Levyllä kuultava materiaali on kovinkin monipuolista ja vaihtelevaa, mistä moinen “rönsyily” aiheen suhteen?
J: Eka pitkis, biisejä pitkältä ajalta. Ja toisaalta, erilaiset ihmiset jotka haluaa tehdä monenlaisia juttuja. Ja myös se, että haluttiin levylle paljon musaa, ja vielä sellaista musaa, joka ei kahlis meitä mihinkään tiettyyn laariin. Meillä on pieneen yllätysmonmenttiin sekä tarve että
mahdollisuus. Vedettiin ikäänkuin linja niin leveäksi, että tämän jälkeen voidaan periaatteessa tehdä mitä vaan. Mitä me aiotaan myös tehdä.

k.: Turha valittaa genreistä kun ite tekkee kompromisseja musiikin kanssa, meillä ei oo genreä kun me tehhään mitä me tahotaan ja miten me tahotaan. Mutta se ei oo se syy, vaan yksinkertaisesti se että ku Jannen kitarasta tullee vaan kaikkea mahollista.

Vaatiko materiaalin esityskuntoon saaminen erityisiä ponnisteluja, vai lähtikö esim. Ajat mut juomaan-biisin tanakka soul/funk-tatsi suoraan selkärangasta?
J: No, vanhan rumpalin – joka siis ei enää ole bändissä – kanssa KAIKKI vaati ponnisteluja, eritoten mun (ja Masan ja k.:n) visioiden välittäminen rumputaiteilijan tajuntaan. JA sen jälkeen sen vision treenaaminen oikeaksi bändiesitykseksi oli työlästä. Mut tuon em. biisin ote ja karkeat
tyyliraamit mulla oli selvänä alusta lähtien. Biisin synnystä tuonnempana.
k.: Hexa oli kyllä vähä ongelma. Oli sillä hyvät ilmeet ja tälleen. Mutta tyylitaju oli kyllä nolla. Kyllä mulla itelle on monienki biisien kanssa hirviä ponnistelu ku en oo mikkään huippukitaristi. Esim. just Ajat mut juomaan-biiserin soolo oli hirviää synnytystä ja keikoilla saaki sitte aina
sillä wah-wahilla maskeerata omia kämmejä. Vittu.

Levyllä on useita vierailijoita mitä mielenkiintoisimpien soittimien kimpussa, kertokaas hieman ketä on mukana, ja tullaanko heitä näkemään keikoilla?
J: Joonas Karjalainen eli hullu urkurimies olisi täysverinen Ruotis-jäsen ellei maantieteelliset seikat olisi vastassa. Joonas soittaa melkein kaikilla levyn biiseillä jotain ja on livenä mukana aina kun hälle mahdollista. Levyllä on paljon semmoista ääntä, mitä me ei edes yritetä toistaa livenä: cläpsejä ja munniharppua jne. Meillä oli “studiossa” eli mun kämpillä semmonen meininki, että jos saatiin joku pöljä idea, niinkuin usein saatiin, joka haluttiin toteuttaa niin se tehtiin sitten sillä miehityksellä, joka sillä hetkellä oli läsnä. Jukan harppua me haluttiin jo alunalkaen Köyhän pojan paluu-bluesiin. Ja Musti vain sattui olemaan paikalla kun tehtiin lauluja samaan ko. biisiin, joten hän laulaa pari säkeistöä. Jukkaahan on livenä jo kuultu, Mustia myös mahdollisesti tulevaisuudessa.
k.: Masan kanssa oli mukava äänittää. Masalla on parhaat ideat. Jukan harppu on ihan päissään.

Ruotomielen keikkasetit ovat aika vaihtelevia, onko niiden laatiminen pelkän intuition varassa vai mietittekö paljonkin että minkälainen setti sopisi tiettyynkin paikkaan?
J: Yleensä setti mietitään tilaisuuteen sopivaksi ns. kenraalireeneissä, mutta toisinaan vasta hetkeä ennen lavalle kipuamista. Nuo akustiset aloitukset menee mun intuition varassa: mulla on biisejä taskussa ja mä vedän lavalla niistä jonkun esille – usein jonkun uuden, pari päivää vanhan laulun tms. Ja tietty vierailevat tähdet ja niiden soittimet otetaan huomioon: kun foni varmistui, haluttiin vetää joku sille sopiva biisi, kuten Springsteenin Badlands Qstockissa. Vaihtelevuus kitkee myös leipääntymisen ja tuo mokailuntsänssin myötä krhm.. “vaaraa” settiin.

k.: No vittu, minustapa tuntuu että hyvin vähän se muuttuu. Meillä on vielä tämmönen ongelma että ku kolme jätkää vääntää, niin se draaman kaari ei aina onnistu. Mutta hyviä kai ne keikatki on. Tai siis onhan ne. Hirveitä spektaakkeleja.

Viimeisillä näkemilläni keikoilla on kuultu muutamia vielä kokonaan äänittämättömiä biisejä, kertonee siitä että uutta materiaaliakin on jo varastossa odottamassa?
J: Jep. Mulla on “hanat auki” about kerran kuussa, jolloin syntyy vaihteleva määrä uutta musiikkia. Biisi tai pari ns. kunnollista, ajasta, energiasta ja luomisvolyymistä riippuen. Käytännössä elokuussa 2003 meillä olis n. levyllinen hyviä lauluja valmiina. Ja niiden myötä into ryhtyä nauhoittamaan niitä, tietty. Ja sen lisäksi on myös vanhoja biisejä, joita ei olla vielä julkaistu, joita joskus esitetään livenäkin. Haavat ja Marrasenkeli on mm. näitä. JA: sitten on vielä tämä kantriosasto.
k.: Oishan nuita biisejä mutta ku ei oo missä ja mille äänittää. Haavat on jo äänitetty, mutta se tulee sitte johonki.

Vaikka jo pelkästään levyn nimi kertoo siitä että Ruotomieli tekee musiikkia lähtökohtaisesti itselleen, niin kysytäänpä silti, mitä Ruotomieli haluaa tarjoilla suurelle yleisölle?
J: Me halutaan olla tietynlainen rehellinen ja rosoisen laadukas imago-, tyyli- ja trendivapaa musiikkivaihtoehto kansalle, jonka levytyksistä ja esiintymisistä ei tarvitsisi kenenkään maksaa itseään kipeäksi. Maailma ei kaipaa enää ainoatakaan keskinkertaista levyä, elokuvaa, kirjaa jne.
k.: Bon jovin. Minä vihaan kaikkia tälläsiä suomen garbageja sum muita Killereitä. Me tullaan täältä Niemestä, me ollaan tämän näkösiä ja rakastetaan muzakkia. Me ei haluta olla mitään ! Me ei haluta viedä kenenkään rahoja, eikä me aleta mihinkään postimerkkeilyyn. Jos Fleimareitten sieluja hivelee se että niillä on vitun kalliita ja harvinaisia sinkkuja, niin jepulis ripulis. Minen halua sellasta, kaikki
musiikki kuuluu kaikille(ei tosin ihan ilmatteeksi vitun mudit verkkojenne kanssa). Kaikki levyt on aina saatavilla.

Olette tehneet jo kolme musiikkivideota Vesa Rönnyn kanssa, kerro kuinka yhteistyö on saanut alkunsa ja miksi olette päätyneet tekemään videota saman hepun kanssa kolmatta kertaa?
J: Vesku on samoilta nurkilta, käynyt samat koulut ja soittanut teininä samat pizzeriat läpi meidän kanssa. Veskun kanssahan me soitettiin hirveetä mättöä Grinisterissä. Ja miksi kaikki Veskun kanssa? Koska Vesku tietää mitä me edustetaan yhtyeenä, tietää meidät ihmisinä, diggaa pääpiirteittäin samanhenkistä ilmaisua ja on tietty ihan älyttömän lahjakas videontekijä – etenkin kun muistaa, että meidän budjetit on mitä on. Vesku knows where it´s at.

Ruotomielellä alkaa olemaan Oulun seudulla jo kulttibändin maine, mutta milloin eteläisempi Suomi pääsee kokemaan ‘Mieltä?
J: Me ollaan jonkun verran keikkailtu etelässä, mutta koska ne keikat on hyvin satunnaisia ja usein eri mestassa joka kerta, semmoista vakiinnuttavaa itsestään tiedottamista ei oikein tapahdu. Helsinki meillä on edelleen käymättä, Tampereella ja Turussa on joitakin kertoja esiinnytty. Tänä syksynä olisi tarkoitus tätäkin rautaa takoa, vaikkakin se kohtuu viileä vielä on.
k.: Rampereella (sic) on soitettu niitä vitun 20min. keikkoja ilman palkkaa. Toivottavasti ees joku sitte ruikkii housuihin sen takia. Ekalla Helsingin keikalla soitetaan alotusbiisinä Radiopuhelimia. Semmonen Helsinkiläisten biisi Rokkiräjähdys-levyltä. Vittu. Paskimmat keikat aina tuolla alhaallapäin.

Teillä alkaa olemaan jo aika pitkä tie musiikin saralla kuljettuna, Masalla ja Jannella kanssa taitaa olla jo kymmenen vuotta yhteistä musisointia takana. Mikä saa neljä nuorta miestä riehumaan keikoilla, pistämään itsensä velkoihin levyn takia, ajamaan 600km puolen tunnin soittamisen takia ja silti jatkamaan
soittamista uupumatta?
J: En tosiaankaan osaa sanoa. Kun vielä ajattelee sitä, että ainakin allekirjoittaneen ihmissuhteet eivät ole ainakaan parantuneet tämän rokkitouhun takia… He´s a loner, laulais hra Young. Kai se on jonkinlainen missio sekä puhtaasti hyvän musiikin puolesta, että omien, tärkeiksi ja jakamisen arvoiseksi kokemien juttujen puolesta. Ja onhan tää on kutsumusjobia: rockenroll on valinnut meidät, eikä toisinpäin.

k.: VITTU KO KUKAAN MUU EI TÄLLÄSTÄ TEE. Me ollaan se halko tälläsen paskan ja keskinkertasen “rokin” ja hengettömän goottirock-paskan perseeseen. Vitun Labit, Negativet, 69eaysit on ihan samaa kauraa ku tämä vitun actionrockpaska mikä tunkee joka raosta. Mie oon missiolla kurraa vastaan.

Vuonna 2003, mikä on paras tapa tutustua Ruotomieleen: tulla keikalle, ostaa pitkäsoitto vaiko katsoa musiikkivideoita?
J: Jos ei tsänssiä tarkastaa kaikkia em. juttuja, niin kyllä semmonen “ensin levyä himassa pohjia ottaessa ja sitten keikalle”-leikki vois olla ihan hyvä. Videot on ikään kuin semmosta ekstraa koko hommalle ja kuitenkin hyvin pitkälle Veskun forté.
k.: Ostakaa pitkäsoitto. Sillä saa pään auki, sen jälkeen me tullaan ja puhistetaan teiän tuhkaluukut soittamalla vitun hyvä keikka teille. Meiän keikat ei oo mitään rokkenroll ultrahelvetti showta, vaikka juliste niin sanookin. Ollaanha me vähän tälläsellä Hurriganes-meiningillä mutta vittu nykyään on jostain syystä se meininki että kaikki bändit vaan hirveenä riehuu ja heiluu siellä lavalla. Vittu tanssikaa välillä. Mie en jaksa ainakaan olla mikään vitun raju rokki-mies. Mielummin Kauko Röyhkä tai Neil Young entä Dregen tai Iggy Pop. Vittu tulipa taas saarnausta. Mie vaan soittelen ja sitte jos tuntuu niin vähän diudaudui-hommelia kehiin. We´re a working band.

Ja vielä loppuun, mikä levy on viime aikoina pyörinyt Ruotomielten levysoittimissa, ja/tai koskettanut miesten sielujen syövereitä?
k.: Kirjastossa sellasta ukkoa ku Rufus Thomas. Sano olevansa Funkiest man alive. Mie voisin uskoa. Radiopuhelimia ja Peitsamon Karia. Ja sitte heviä tullee kuunneltua kokoajan, Dismemberiä, The Crownia, Slayeria, Mättö Gatesia ja Entombediä. Hevi määrää. Olipa muuten hirviää saarnausta tämä haastettelu. Elekää välittäkö tulkaa kattomaan meiän keikka vilpittömin mielin.
J: Joo, k tais avautua vähän. Letontien pimenevissä illoissa on pehmeästi soinut mm. Tom Waitsin Asylum years, Whiskeytownin (siis tämä Ryan Adamsin ja James Ihan kantrirock-juttu) Pneumonia, Lou Reedin Berlin (yks mun all-time lempparilevyistäni) ja Brucen The Ghost of Tom Joad. Autossa mä oon luukuttanu Dylanin Highway 61 revisitediä täysillä. Välissä saattaa pyöriä Johnny Winterin ´71-live, Youngin Tonight´s the night tai vaikka Mountainin Best of. Lukupuolella mm. Rimbaud ja Keruac on tänä kesänä hyppysissä kuluneet.

Jos ei kruunu mahdu päähän,vuollaan pala otsaa pois.
Seuraavassa kitaristikaksikko käy levyn läpi omin sanoin, kappale kappaleelta.

01. Tervetuloa yöhön
J: Tää tuli tehtyä ihan selkeesti intron paikka mielessä. Mä halusin jonkun iisin aloituksen sekä keikoille että levylle. Tästä lähti se levyn aristoteellisuus-idea liikkeelle.
k.: Tällä ollaan alotettu monia keikkoja, joten sen sietää levyki alottaa. Kertosäe on yks onnistuneimpia hommia.

02. Rauhanmies

J: Mulla tuli tarve tehdä jotain sekä soitannollisesti että lyyrisesti niukempaa + naivimpaa. No, soittopuolellahan sinne tuli pari koukkua jne, mut tekstiltään tämä on naiviudessaan levyn selkeästi paljain biisi. Hirveen kiva lauteilla.
k.: Tämähä on tällänen hittipiisi. Hyvät kitarahommelit lopussa, minusta.

03. Ruoste ei nuku koskaan
J: Tässä on musallista kumartelua eli tämän myötä innoittajat on tehty selviksi: siellä on sekä sooninen että lyyrinen viittaus Youngiin, pianokumarrus Aladin Sanelle jne. Mut kaiken tuon seassa omat henk.koht. avautumiset myös.
k.: Vähän Neil Youngia ja jottain. Aluksi oli aika perusbiisi, sitte tuli nuo death metal-osat ja lynyrdskynrd. Kitarasooloaki löytyy. Alussa burana-mainosta.

04. Luu ja henki
J: Luu ja henki lähti kantribiisinä, mut Hexa ei junanpuksutus/ratsastus-komppiin taipunu, joten piti kokeilla jotain muuta. Tässä on jotain, jos ei nyt pornoa, mut seksahtavaa mukana. Mulla tulee tästä jostain syystä samantapainen tunne kuin Caven Let love in -levystä.
k.: Tässä onki sitte vähä tunnelmaa. Alun perin tämän piti olla jotain Doorsia, ekoilla meitin keikoilla soitettiin aika raskastakin versiota tästä. On tehty myös country-versio tästä.

05. Musta valo/musta kuumuus
J: Tämä tehtiin juuri ennen studioonmenoa. Mä soitin tämän aikalailla suoraan mankalle yheltä istumalta yhtenä yönä. Seuraavana päivänä reenattiin ja muistaakseni samalla viikolla jo oli narulla. Lauloin flunssan kourissa livenä sisään samassa huoneessa rumpujen kanssa, mut säkkärit tuli tehtyä
jälkeenpäin uusiksi. Stoogesin henkeä riffissä, ehkä.

k.: Tämä tuli ihan loppuvaiheessa mukaan, oltiin nauhotettukki jo jotain. Minun parhaat soitot on tässä. Rokkibiiseri.

06. Synti
J: Tämäkin tuli tehtyä eräänä yönä samalta istumalta mankalle kerralla valmiiksi. Yks mun lemppareita ehkä siksi, että teksti on postittamatta jäänyt itseinhokirje/-runo muusalleni -joka sittemmin on hyljännyt tämän luojattoman retkun- ilman ainoatakaan rivinuhrausta. Joonaksen No quarter/Echoes-pianointi on vitun hienoa.
k.: Aluksi en tykänny yhtään ite, mutta ku keikalla löyty tuo psykedelia niin sitten alko toimimaan. Dinosaur Jr.-soolo ja pisin biisi koko lätyllä.

07. Köyhän pojan paluu-blues
k.: tämä batman-biisi oli aluksi ihan countrya, mutta sitte kerran ku Janne oli nakkaamassa minua Jääliin, niin kuunneltiin autossa Supersuckerssin jotain kasettia ja sitten jotenkin tehtiin tällänen countrypunkrock-versio tästä.
J: Joo tää lähti myös kantrina. Teksti on myös suoraan muusaani varten räätälöity. Eniten vierailijoita tässä stygessä. Tää ite asiassa aukas mun stoorihanat, tästä eteen mä oon tekstien muodon kanssa ainakin toistaiseksi halunnut pidättäytyä tarinoinnissa.

08. Isä oli lipunpolttaja
k.: Heikki soitti ekalla otolla sissään ja lopussa kuuluu huuto. Joonas nakkaa siistijä juttuja täsä.

J: Ruosteen ohella Hexan parasta rummuttelua ikinä. Soundillisesti ehkä levyn parhaiten onnistunut biisi. Tärkeä teksti mulle jälleen – jopa aavistuksen poliittinen. Irakin sodan uhan alla kirjoitettu “meiltähän elämännälkää ette vie!”-julistus. Tuli oltua miekkareissa mukana niihin aikoihin. Sävellyksenä levyn vanhimpia. Lopussa siistiä Who-meets-ELP-menoa.

09. Ajat mut juomaan
k.: Aluksi Jannen kanssa soiteltiin joskus treenien jälkeen ku oottelin kyytiä niin tuota ekaa riffiä. Sitte muistaakseni Masa kekkas että laitetaan siihen väliin se rauhallinen homma, se riffi on ikivanha, sitä on hirviänä pyöritelty. Tai nuo on pyöritelly. Hirviänä sooloja tässä.
J: Tein tekstin tarhassa ollessani kesätöissä. Omistettu eräänlaiselle anonyymille idealle pahasta ja epäoikeudenmukaisesta naisesta. Bluesitti niin kauhiasti. Meni pitkään työnimellä “Soul-Zep”, koska tässä on semmosta zeppelin-j.brown-tunnetta aistittavissa “Where´s yo momma now!/I was born to Texas”-räppeineen, jotka muuten lähti lonkalta.

10. Yksinäisen aikamatkaajan kosminen blues
k.: Mun nimi ehotus oli Purppuran punaisen kuninkaan salissa. Mutta se oli kyllä vähä tyhmä. Tämä on mun tämän hetkinen lempparibiiseri.
J: Ja taas eräänä yönä samalta istumalta mankalle sävelletty eepos. Helvetin hauska lauteilla. Kun saadaan valot hallintaan niin tästä tulee maukas live-bravuuri. Itse asiassa ajattelin tätä levyn nimibiisiksi, mutta Masa halusi pitäytyä aikaisemmassa ehdotuksessani, “Jos ei..”.

11. Tervetuloa yöhön (reprise)
k.: Tämä oli mun idea ja sitte mie rakastuin Jannen kämpän eteiskäytävään ja putkimikkeihin. Jannen piti tarkistaa joltaki Beatlesin levyltä, voiko sama biisi olla alussa ja lopussa eri sävelissä. Voiha se olla.

J: Joo, se oli Sgt. Pepper. Tässä mä laulan ja soitan akustista yksinäni kylmässä ja vetävässä betoniportaikossa yhteen kaukaiseen mikkiin. Yritin tavoittaa semmosta henkistä ja fyysistä tyhjiötä tai eristäytymisen tunnetta. Tän toteutus ois voinu olla mikä vaan, jopa linnunäänistä ja nuotionrätinästä puhuttiin. Nyt kuitenkin mentiin – tai itse asiassa jäätiin – kaikessa rauhassa avaruuteen.