Vuosi 1999 ja sen tuoma kompuroiva uusi alku olivat takana – ne oli tapeltu taa. Nyt edessä olivat ensimmäiset pitkät, tylsät ja tuskaiset suorat. Masa uutisoi 26.1.2000 seuraavaa bändin sivuilla:

Kirjota mitä sylkisuuhun tuo että rooster on finaali ja ruotomieli on veres, näin kärkeen. ja pistää että tuleva ruotomieli on tiukkaa heviä ja se tarvii saxofonistin tai jonkun lusikka osaston soittimen höysteeksi.
- Masa Kent.

Olimme oitis pattitilanteessa: bändi oli lopen kyllästynyt soittamaan Roosterin kamaa. Ruotomieli oli kyllästynyt olemaan Rooster. Emme olleet mitään ja meidän piti olla vanha bändimme, joka oli ollut vielä vähemmän. Voi pojat. Uusia biisejäkään ei vielä ollut montaa syntynyt: sinkun keskeneräisyys vei keskittymiskykyni (JJTV= Juttu Joka Toistuisi Vielä). Kuten Roosterissakin, vastuu biisien kirjoittamisesta oli minulla, enkä kantanut sitä kovin hyvin. Masan kanssa kiljubalooza-kämpän jakaminen Kujanpäässä ei auttanut asiaa. Olin luovuttamassa ennen kuin ehdin aloittaa (isoegoinen dandyass kun olin). Umpikujafiilis saattoi vaikuttaa siihen, että keväällä 2000 otin toisen musiikillisen metsäreittini ja liityin rumpaliksi Grinister-bändiin. Nuorena sitä jaksaa harhailla.

Grinister

Olin sivarissa kaikista maailman kolkista entisessä alma materissani Kellon koulussa (voi jeesus), jossa Roosterkin aikoinaan perustettiin. Se oli asiaankuuluvan kamalaa, mutta ei siitä enempää. Kamumme ja Ruotomielen silloinen livekitaristi Vesa Rönty oli samassa talossa hommissa: Vesa teki ja minä väistelin niitä. Hän oli kasaamassa hc-numetal-mättöhevipumppua ja – Luoja tietää miksi – pyysi minua mukaan rumpaliksi. Luoja tietää myös miksi suostuin. Oli kyllä tiedossa, etten ollut varsinaisesti rumpali, etenkään hc- tai numetal-sellainen, mutta sillä ei kai ollut mitään merkitystä. Oltiinhan yhä Haukiputaalla, ei siellä rumpaleita kävellyt vastaan. DIY-metodilla minusta tehtiin sellainen.

Treenasin kevään-kesän 2000 tiiviisti kummankin bändin kanssa. Grinister aloitti nollasta, kun taas Ruotomieli oli jo tehnyt kourallisen keikkoja (ties millä nimellä) sekä ehtinyt käydä studiossakin. Grinisterin primus motor oli läpeensä tatuoitu laujaja Aki, minä vain laahasin & kiilasin kannuissa. Treenasimme Akin kotitalon yläkerrassa Holstinmäellä ja treenasimmekin aina kovasti ja pitkään kerralla. Grinisterin takoessa metallia, Ruotis viimeisteli sinkkuaan.

Lopulta kun sinkku oli valmis, totesimme sen olevan oikein kelpo sellainen. Itse asiassa, se oli parasta, mitä olimme koskaan tehneet. It was better than bad! Soitimme sillä paremmin kuin koskaan ja tietysti ihan hirveällä raivolla. Sovitukset olivat huimasti tiukentuneet ja biisit biisimäistyneet. Roosterin kama oli paikoin aika puhdasta anarkiaa, mutta nyt alasimella taottiin BIISEJÄ. Soitinarsenaali laajeni ja mukana oli kaikenlaista kolinaa. Masa tomwaitsmaisesti oli rakennellut kummia perkussioita rikkinäisistä soittimista. Sopassa oli jopa ihan oikeita perkussioita. Ilmiömäinen ammattiviulisti Lilli Maijala ystävällisesti laskeutui viemäriimme ja vetäisit komeat viuluraidat. Hopokin pääsi loistamaan saman biisin “harakkana”, mikä oli Masan suorastaan nerokas ehdotus (Masalla oli mieletön mojo tällaisissa jutuissa). Hopon harakka-imitaatio oli aivan posketon! Levyn miinuksina mainittakoon taustalla huhuileva metallikummitus, ei vähiten Hexan halonhakkuuta muistuttavan rummuttelun ansiosta, sekä allekirjoittaneen surkea laulanta. Okei, en siis osannut laulaa – mitä sitten?! Biisit olivat kuitenkin hyviä. Tekeleen julkaisu sai yhä odottaa, rahat kun olivat lopussa. No, olihan meillä tässä muutakin tekemistä: meidät kun oli hyväksytty omituisuuteen nimeltään

Jyrki Hit Challenge 2000 ja nosteen pyörre

Bändi oli perse auki. Keikkoja oli tasaisen vähän, 1-2 kuukaudessa, eikä niistä juuri käteen jäänyt. Aloittelevat yhtyeet eivät tahdo kyetä pyytämään keikoista mitään. Siksikin kaikki hölynpölybändikilpailut raha- ja studioaikatäkyineen houkuttelivat, jopa meitä. Onhan skaba aina yksi lovi lisää keikkakalenteriin. Olin lähettänyt huumorilla puolivalmiin “Vanha haiseva sydän” -biisin Jyrki Hit Challenge 2000 -kisan esikarsintaan. Meillä ei ollut hävittävää, ei edes hävettävää. Meillä ei ollut MITÄÄN.

MTV3:n nuoriso-ohjelma Jyrkin organisoima kisa oli konseptiltaan vähintään kummallinen. Se oli tullut lopetetun Rock SM:n tilalle (viimeinen Rock SM oli vuonna 1997, jolloin tulin Embrazen riveissä toiseksi). Rock SM oli looginen, rehti skaba sainaatamattomille bändeille, kun taas Hit Challengessä kisasivat kohtuusuurista rahasummista samalla viivalla tuntemattomat demoaktit sekä levyttävät listahirmut kuten Apulanta ja Tik Tak jne. Kisa nautti suurta huomioarvoa Jyrkin suosion sekä nimibändien takia. Kisa myös lähetettiin suorana nettiin ja taltioituna televisioon. Tuohon lihamyllyyn meidät kelpuutettiin mukaan syksyllä 2000. Raati oli rankannut 500 bändin läjästä noin 30 karsintoihin Ruotomieli ollen yksi niistä. Olimme että mitä helvettiä.

Viuh vaan kävimme voittamassa omat karsintamme Jyväskylän Lutakossa lokakuussa. Heitimme biisimme ja that´s it. Nakki oli helppo, vaikka taso kohtalaisen kova. Muistelen luottaneeni kykyihimme ja tuo luottamus kai palkittiin karsintavoitolla. Ja voittoahan piti tietysti juhlia – no helvetti, mehän juhlimme kaikkea, jopa arkea. Tuona iltana Masa juhli koko bändin lainatusta majapaikasta lukkojen taakse ulos kylmään siinä kolmen aikaan aamulla. Oli kohtalainen sotku saada asunnon vuokralaiset kolmelta yöllä Oulusta puhelimitse kertomaan kiinteistöhuollon kavereille että ”joo on meidän asunto ja saa ne päästää sisään”. Näin yksi yöllisistä Ruotis-liemistä jälleen oli keitetty ja nielty. Paria viikkoa myöhemmin olimme Tampereen Tullikamarilla televisioidussa finaalissa.

Finaalissa emme enää menestyneet, rahapalkinnot menivät Nukkekodille ja Blaster Masterille. Se olikin aika paska keikka kun ei me oltu totuttu semmoiseen showhommaan. No, päästiimpä telkkariin ja lehtiin. Median piti saada jotain kulmaa meihin, joten minusta tehtiin “nuori Dave Lindholm”, mitä en jaksanut edes tuolloin kommentoida. Koko soppa oli “ihan ok” -kokemus, jota en toistaisi. Parasta siinnä oli Masan antama haastattelu ennen finaalikeikkaa, josta MTV3 rakensi mottomme:

Hit Challenge: – Mitä te odotatte illalta?
Ruotomieli: – Että päästään ryyppäämään.

Single ulos!

Kaikesta skabailun omituisuudesta huolimatta bändissä oli helvetin hyvä tunnelma. Huomasimme, että koko Ruotomieli-juttu oli yhtäkkiä ottanut tuulta purjeeseen. Aloimme saada eksposuuria Oulun alueen (huom. ei siis enää vain Haukiputaan!) viestimissä. Oli kova juttu saada bändinsä Kalevaan! Loppuvuodesta bändin onnistui saada kasaan sen verran rahaa, että Vanha haiseva sydän -single saatiin vihdoin julkaistua. Jee. Cd-sinkkua ryhdyttiinkin oitis kauppaamaan kavereille ja sukulaisille. (Mummot etenkin ostivat monta.) Jakelu oli meille täysin vieras sana, joten levyä sai bändin keikoilta, verkkosivuilta sekä suoraan kaasunaamarilaukusta pizzerian edessä tyyliin ”vaihda lätty lättyyn”. Baarissa levy vaihtui tuoppiin. Tärkeintä oli saada se ihmisten kuultavaksi. Tehtiin-se-itse. Tehtiin ihan vitun kaikki itse.

Nimibiisi julkaistiin vielä loppuvuodesta Low Frequency Recordsin Suomipunkkia 2000 -kokoelmalla. Kokista mainostettiin televisiota myöten, mikä ei estänyt sitä floppaamasta totaalisesti. Ja sitten vuosi 2000 olikin jo pulkassa, pulkassa luistoa ja vastassa mäntyjä. Mitä tässä voi tehdä muuta kuin antaa syöksylaskun jatkua.

---