Musta valo/Musta kuumuus

Itseään Neil Youngin, The Stoogesin ja Sielun Veljien äpärälapsiksi tituleeraava Ruotomieli on kaikin puolin omalaatuinen tapaus. Yhtyeen viiden biisin ep on jo varsin kypsä ja monipuolinen esitys, mutta pienen väkinäisen yrittämisen sivumaun kera. Kahden vauhdikkaasti rokkaavan palan jälkeen hidastempoisempi Eedenistä infernoon toimii jo vallan luontevasti – tätä osastoa toivottavasti ruokitaan jatkossakin lisääkin.
Puutteistaan huolimatta Ruotomielen nimi kannattanee pitää muistissa, kyseessä on kuitenkin keskivertoa persoonallisempi ja erittäin monipuoliselta vaikuttava ryhmä.
- Jari Jokirinne / Soundi 11/2002

Musta valo/Musta kuumuus

Introducing, the rising star of Finnish hard-rock, Ruotomieli. Moreover, the most promising rising star of Finnish hard-rock using their native language (logically enough, finnish). This EP, a prelude to their first full-length album coming out in early 2003, consists of five songs, and I am now gonna try to get you hyped enough about these guys. These boys describe themselves as “the musical bastard children of Neil Young, Stooges and Sielun Veljet” and there isn’t really any better way to say what this EP is all about. Anybody who has seen them live knows how vividly they can capture the energy and chaotic stage-show straight outta Iggy Pop & C/o. The songs rock, roll, kick, punch, and get your feet movin’. An excellent EP with excellent sounds, excellent playing and singing, and excellent songs! Watch out later for an interview with the band itself!
5/5 Points

- La Bruta-zine

Musta valo/Musta kuumuus

Itseään Stoogesin, Siekkareiden ja Neil Youngin musiikillisiksi äpärälapsiksi tituleeraava Ruotomieli onnistuu yllättämään tuoreimmalla ep:llään. Levyn aloittava “Kivinen Tie” pistää kummastuttamaan, sillä biisi voisi olla melkein minkä tahansa katurock-yhtyeen levyltä. Sinänsä hyvä biisi ei kuitenkaan oikein istu yhteen kokonaisuuden ja Sielun Veljet-vaikuteväitteiden kanssa. Toinen kappale, “Siltojen Kaupunki” kuitenkin rokkaa “Kivisen Tien” halki ja poikki, sillä tässä kohtaa yhtye alkaa lunastamaan väitteitään arvoituksellisen melankolisen tekstin ja kierojen tahtilaji- sekä tempovaihdosten täyttämän kappaleen kanssa ja samalla linjalla jatketaan levyn loppuun asti, joka on erittäin hyvä asia. Kuunneltuaan koko levyn läpi alkaa ymmärtämään avauskappalettakin paremmin, sillä bändi tuntuu muuttuvan joka kappaleessa täysin erilaiseksi, vaikka peruspointit, huuruisen progemainen tunnelma ja röyhkeä asenne pysyvät tiukasti pinnalla. Levy kestää siis erittäin hyvin uudelleen kuuntelemista, etenkin kun biisit ovat täynnä kaikenlaisia pieniä yksityiskohtia, joita huomaa joka kuuntelukerralla entistä enemmän.
Jos on jotakin negatiivista sanottava niin laulaja J. Aslakin maneerit hämäävät useassa kohdassa, sillä äänestä ei erota miten tarkoituksellisesti pyritään Ismo Alanko- ja Iggy Popmaisiin ratkaisuihin. Olivat tarkoituksellisia tai eivät, toivoisin lauluihin tulevaisuudessa enemmän omaa, sillä se sulkisi sinetin ja tekisi Ruotomielestä erittäin omaleimaisen, tyylikkään ja ennenkaikkea kiinnostavan rock-bändin.
- Aleksi Leskinen / Maan Alta Webzine

Musta valo/Musta kuumuus

Ruotomieli on oululainen, vuodesta 1999 asti metakoinut poppoo, joka nuoresta iästään huolimatta on saanut jo paljon aikaan. “Neil Youngin, Stoogesin ja Sielun Veljien musiikillisiksi äpärälapsiksi” itseään tituleeraava bändi ylsi Jyrki Hit Challengessa vuonna 2000 finaaliin asti ja saavutti Vanha haiseva sydän-sinkullaan mukavasti radiosoittoa. Loppuun myytyä sinkkua seuraamaan tehty “Musta valo / musta kuumuus” -ep esittelee yleisölle viisi uutta Ruotomielibiisiä ja uuden kitaristin, joka epäonnekseen kantaa nimeä herra Kusi.

Ruotomielen ep on häkellyttävän vakuuttava esitys. Levyllä ei juuri heikkoja kohtia ole. Sanoitukset biiseissä ovat oivaltavia, Häpeän uurteet-biisistä olisi Ismo Alankokin ylpeä! Musiikillisesti liikutaan jossain Sielun Veljet – rockin tienoilla, välillä haistaan YUP:ltä ja progelta. Vokalisti J. Aslakin ääni on karhea ja muistuttaa hetkittäin Babylon Whoresin Ike Viliä. Kaiken lisäksi bändillä näyttäisi olevan huumorintajua ja hauskan itseironinen ote musiikin tekoon. Ep:n kannessa todetaan mm., ettei tällä levyllä ole juuri tapahtunut tuotantoa ja pyydetään lähettämään tappouhkaukset bändin omalle levy- yhtiölle, Mielilevyt-lafkalle. Hyvä, pojat! Tästä se Suomen valloitus jatkuu.
Arvosana 4/5
- Sari Keskinen / Lets Make Some Noise-zine

Musta valo/Musta kuumuus

Tavanomaisuuskin voi sisältää useita tasoja. Likimain Suomen puolivälistä kotoisin olevan Ruotomielen omakustanteesta on vaikea keksiä juuri mitään sanottavaa jos levyä tarkastelee kokonaisuutena, mutta erinäisistä yksityiskohdista tekee mieli messuta senkin edestä. Valitettavasti tosin harvemmin hyvässä kuin pahassa. Hankalaksi tilanteen tekee se, että keskeisintä yhtyeen musiikissa tuntuu loppujen lopuksi olevan yleiskuva, eivät tietyt nuppineulanpään kokoiset irtohuomiot.

Jonkinlaisen karkean luonnehdinnan yhtyeestä voi kuitenkin tarjota. Ruotomieli soittaa melko eleetöntä yleisrockia, jonka tuttuna seuralaisena on vivahde persoonattomuutta. Nelikko itse rinnastaa musiikkinsa muiden muassa Sielun Veljiin, jonka haamu näyttäytyykin tuon tuosta laulumaneerien, yksioikoista riffiä mouruavien kitaroiden ja suoraviivaisen rummutuksen muodossa. Esikuvien raadolliseen runnontaan on kuitenkin vielä pitkä matka, jonka aikana useampi kanto uhkaa kampittaa kärkkäät yrittäjät. Tukevimmin Ruotomieli pysyy pystyssä avauskappaleessaan Kivinen tie, jonka laulajan liioiteltu tulkinta tosin meinaa sysätä pöpelikköön useamman kerran. Toisen kerran aitoa onnistumisen iloa päästään todistamaan päätösraidalla Aamun haju, joka on perin valmis kappale niin sävellyksen kuin sovituksenkin puolesta.

Kahden mainitun esityksen välille mahtuu kuitenkin ikävän monta turhaa minuuttia. Tempon ja adrenaliinitason laskiessa vähenee myös yhtyeen kiinnostavuus. Kauko Röyhkän mielenmaisemia etäisesti mukailevan Siltojen kaupungin esitys on kaukana lyriikoidensa maailmasta – kuilu sinällään toimivan riffittelyn ja pahasti yliampuvan vokalisoinnin välillä pysyy kovin leveänä. Eedenistä Infernoon jää puolestaan polkemaan paikalleen jo ensi soinnusta, eikä tällaisessa musiikissa niin kovin arvokas omaperäisyys tule vapauttajaksi onnistuneista sanoituksista huolimatta. Häpeän uurteisiin sisältyy jo enemmän potentiaalia, mutta lopun progeilu jää kovin perustelemattomaksi.

Ruotomielen soittotaidoissa ei ole moittimisen vikaa ja levyn soundimaailma on omakustannetasolle vähintäänkin kelvollinen. Levyn suurimpia rasitteita ovatkin nuo jo alussa mainitsemani pienet yksityiskohdat, joista on mahdotonta sanoa onko niiden häiritsevyys tietoisesti tavoiteltua vai silkan sattuman synnyttämää. Yhtä kaikki, hyvältä ne eivät kuulosta. Esimerkkeinä lueteltakoon vaikkapa kitaran tuiki turha heavysoolo avauskappaleen lopussa, ”rahansa – nahansa” –riimi samaisella raidalla sekä valitettavan kornilta kuulostava naisääni Eedenin taustalla. Lisäksi maneereitaan pullistelevat lauluosuudet hiertävät kuulijan korvaa. Ismo Alanko on varmasti hieno mies ja hänen tekemisistään kannattaa ottaa oppia, mutta arvon shamaanin artikulaatio ei ole se otollisin apinoinnin kohde. En epäile hetkeäkään, etteikö solisti suoriutuisi tehtävästään huomattavasti tyylikkäämmin ilman teatraalista uhoaan.

Ruotomieli ei selvästikään ole huono yhtye, mutta kovin kylmäksi tämä levy jättää. Vaikka Mustaa valoa / Mustaa kuumuutta ei ole millään muotoa epätasainen luomus, ei se jaksa innostaa kuin ajoittain. Linja on selkeästi hallussa ja konsepti ulkoisesti toimiva, mutta hienosäätöä tarvitaan vielä monin paikoin. Ehkäpä seuraavia kappaleita laadittaessa kannattaa jokaisen sovitusehdotuksen kohdalla miettiä hetken aikaa, onko käytettäväksi harkittu nyanssi varmasti iskevin mahdollinen. Samalla voi muistella väitettä, jonka mukaan yksinkertaisuus on usein kaunista. Ja toisinaan myös rumaa ja rujoa, mikä saattaa vastata paremmin tämän yhtyeen musiikillisia pyrkimyksiä.

Niin, meinasi melkein unohtua. Jos yhtyeen nimi on tarkoituksellista ivaa CMX:ää kohtaan, voi lukija lisätä mielessään loppuarvosanaan tuollaiset puoli pistettä.

2/5 pistettä

- Hannu Linkola / Rockmusica.net